keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Jogurttiaateloitu juures-kikhernecurry


Vegetaristisesta tottumattomuudestani kertoo karusti se tosiasia, että joskus haahuillessani työ-/koulupäivän jälkeen marketin käytävillä maha mouruten, ilman paperista oikeaa kättäni eli kokoamaani reseptileikekirjaa tulee minun helposti väsättyä jotain sekalaista papupataa, joka syntyy muutamasta purkista kikherneitä ja kidneypapuja sekä pussillisesta pakastevihanneksia. Ei tällaisessakaan keitoksessa toki välttämättä mitään vikaa ole, mutta maailmassa on niin triljoonittain kiinnostavia reseptejä, että toivoisin voivani heiluttaa soppakauhaa mahdollisimman monen erilaisen ohjeen äärellä.

Tämä papupatamainen curry on kuitenkin hieman jalostetumpi versio arkipikaruuastani. Olen useammin kuin kerran tilannut intialaisessa tai nepalilaisessa ravintolassa kasviscurrya, jonka samettinen pehmeys ja ihana happamuus on jäänyt kangastelemaan mieleeni. Vasta tämän keitoksen ja sattuman kautta tajusin nuo padat aateloineen "salaisen" ainesosan: turkkilaisen, paksun maustamattoman jogurtin. Hapan maitotuote taittaa mausteisen voimakkuuden lempeästi, tästä ei papupata juuri parane!

Parantumattomana juuresfriikkinä oli tähänkin keitokseen tietysti ujutettava vähän porkkanaa ja lanttua. Pakastimeni viimeisen nokkosrasian käytin myös viherryttämään pataa - uutta hivenainepommisatoa odotellessa. ;)

Juures-kikhernecurry

2 rkl oliiviöljyä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria
1 tl kardemummaa
1 tl currya
ripaus chilijauhetta
1 tetra tomaattimurskaa
4 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 porkkanaa
lohko lanttua
1 nippu parsakaalia
1 tlk kikherneitä
2 dl pakastenokkosta soseena tai pussillinen pakastepinaattia
3 dl turkkilaista jogurttia

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipuleita ison kasarin pohjalla kuumentamassasi öljytilkassa ja lisää mausteet huolellisesti sekoittaen. Kippaa joukkoon hautumaan tomaattimurska, vesi ja liemikuutio ja anna porista sillä välin, kun kuorit ja hienonnat juurekset pieniksi paloiksi sekä pilkot parsakaalin kukinnontyngiksi. Lisää juurekset ensin, parsakaalit vähän myöhemmin ja hauduta viittä vajaa kypsiksi miedolla lämmöllä - tähän menee parisenkymmentä minuuttia. Valuta ja huuhtele vielä kikherneet ja kumoa mukaan keitokseen yhdessä sulatetun nokkosen kanssa. Sekoita lopulta joukkoon jogurtti, mutta varo keittämästä pataa enää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti