perjantai 21. tammikuuta 2011

Tyylillä köyhäilevä papusoppa


Helsingin Sanomien ruokasivuilla oli taannoin ihana pieni kainalojuttu, jossa hifistelygastronomiaan ja huippuviineihin parkkiintunut ruokatoimittaja paljasti nerokkaan arkiruokapelastuksensa nimeltä "Tomaatti-papukeitto". Vaikka tutkinkin ruokasivut aina huolella, on minua jo tovin ärsyttänyt niiden paikoittainen etääntyneisyys meistä tavallisista ruuanlaittajista, joille villisikapaisti tai koostumukseltaan täydellinen paté eivät tarjoa kovin suurta inspiraatiota ruuanlaittoon. Tämä keitto oli kuitenkin kuvattu nokkelasti säilykepurkissa ja toimittaja muisti sekä kuvatekstissä että reseptissä mainita, miten mahdottoman huokea, mutta erinomainen soppa tässä onkaan. Tammikuussahan tunnetusti kuuluu kiristellä säkin suuta ja kukkaronnyörejä, joten minäkin päätin virittäytyä jälleen nälkäpäivätunnelmiin ja saksin reseptin lehdestä talteen.

Alkuperäiseen reseptiin lisäsin yhden sipulin, sillä sellainen jääkaapista löytyi ja mieleni teki. Lisäksi lorautin huoletta melkein etikoitunutta laatikkoviinijämääni kattilaan: punkun ja tomaattimurskan yhdistelmä ei koskaan petä ja etikkainen maku häviää haudutettaessa. Koska kikherneet ovat mielestäni parempia kuin valkoiset pavut, vaihdoin toisen purkin niihin, mutta keiton voi tehdä myös kahdesta tomaattikastike-valkopapupurnukasta.

Tästä reseptistä taisi tulla minunkin uusi leijonannälkäisten arki-iltojeni pelastaja: keitto porisee valmiiksi puolessa tunnissa ja mitään varsinaista pilkkomistakaan ei tarvita: riittää, kun viitsii linkuttaa purkkikaupalla tölkkejä auki. ;)

Tomaatti-papusoppa

2 rkl oliiviöljyä
2 tl currya
2 tl paprikajauhetta
2 tl jauhettua inkivääriä
1 tl rakuunaa
ripaus chiliä
1 isohko sipuli
2 tlk tomaattimurskaa
½ dl punaviiniä
1 tlk valkoisia papuja
1 tlk kikherneitä
2 dl ruokakermaa
(suolaa)

Tarjoiluun raejuustoa ja hyvää leipää.

Kuumenna oliiviöljy kattilassa pirskahtelevaksi ja lisää ripeällä tahdilla mausteet. Sekoita huolella ja jatkuvasti, etteivät mausteet pala pohjaan - lämpötilaa kannattaa myös laskea välittömästi öljyn kiehuessa. Lisää hetken kuluttua hienoksi hakkelukseksi pilkottu sipuli ja sekoittele huolella. Lisää sitten tomaattimurska ynnä viini ja kuumenna kiehuvaksi. Kun olet hauduttanut keitosta tarpeeksi, ota kattila liedeltä ja soseuta soppa sauvasekoittimella hienojakoiseksi. Kaada joukkoon lopuksi pavut ja kerma, sekoita ja kiehauta. Mikäli keitto on makuusi suolatonta, varista joukkoon vielä hitunen suolaa.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Linssi-kasvis-pastavuoka


Tänäisen köökkitekeleeni taustatarina on tuttuakin tutumpi: tiedossa on päivä omassa yksiöyksinäisyydessä yöpöydällä mulkoilevien tenttikirjojen vuoksi. Jotain hyvää, suhteellisen simppeliä ja tietysti mielellään edullista purtavaa olisi siis saatava virkistämään tieteellisiä faktoja ahmivan opiskelijan tomumajaa.

Olen jo pitkään yrittänyt saada luovilla tavoilla kulutettua kuiva-ainekaappini massiivisia pastavarastoja. Kekoa olen koonnut aina Ranskan Alppeja myöten ("Ei Suomesta varmasti saa tricolor-jättisimpukkapastaa, eihän!") ja paikoin pussiröykkiöt ovat tulla syliin kaappia penkoessani, joten päätin tänään hieman keventää kuormaa tekemällä pastavuokaa. Löysin Google-rundin päätteeksi taas uuden, hienon blogi-tuttavuuden, Chocochilin, jonka kattavien vegaanireseptivalikoimien uumenista paljastui juuri passelisti minun kaappivalikoimiini soveltuva linssi-pastavuoka. Artisokansydämiä en tosin uskonut lähi-Salestani löytyvän, joten korvasin ne puna- ja purjosipulilla, paprikalla ja kapriksilla. Vuuan päälle ja väliin raastoin punaleima emmentalia, joka antoi voimakkuudellaan mukavasti makua.

Ja kyllä, sain mitä tilasin: melko nopeasti valmistuvan ja muhkean mehevän vuuan, josta syödä koko loppuviikko!


Linssi-kasvis-pastavuoka

n. 150 g (täysjyvä)pastaa
(minulla oli "Chifferi Rigati"-luomumakaroneja)
1 isohko sipuli
1 punasipuli
1 pienehkö purjo
3 valkosipulin kynttä
1 punainen paprika
2 dl punaisia linssejä
1 prk kapriksia
500 g tomaattimurskaa
1 dl punaviiniä
1 kasvisliemikuutio
1 tl ranskalaisia yrttejä
rouhaisu mustapippuria myllystä
n. 50 g emmental-juustoraastetta
oliiviöljyä pannulle & vuoan voiteluun


Ryhdy ensin kasvisten pilkkomispuuhiin: kuori ja hienonna sipulit pieneksi hakkelukseksi, kuori ja purista tai hienonna valkosipulinkynnet. Pese, puhdista ja kuutio paprika. Pese huolellisesti varsinkin latvapuolesta purjo ja halkaise ynnä hienonna se. Kuumenna öljy pannulla ja kippaa ensiksi kuullottumaan kaikki sipulit (kelta-, valko-, puna- sekä purjosipulit). Kun sipulit ovat hieman päivettyneet, lisää joukkoon paprikakuutiot.


Anna tiristä hetki ja huuhtele sillä välin muutamaan otteeseen linssit. Kaada ne joukkoon ja lisää välittömästi tomaattimurska, punaviini sekä kaprikset. Sekoittele tasaiseksi ja asettele joukkoon vielä sulamaan kasvisliemikuutio. Linssit turpoavat ja imevät vettä kypsyessään, joten lisäile muutaman minuutin välein desin verran vettä kerrallaan, kunnes linssit tuntuvat kypsiltä - tähän menee n. 10 minuuttia. Mausta pannu vielä yrteillä ja pippurilla ja napsauta levy pois.


Raasta vielä juusto ja keitä pasta runsaassa, suolalla maustetussa vedessä al denteksi. Voitele kevyesti laakea uunivuoka ja lado sitten kerroksittain pastaa, juustoraastetta ja kasviskastiketta niin, että aloitat kastikkeesta ja päälimmäiseksi tulee juustoraastehuntu. Muhevoita vuokaa vielä uunissa 175 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes juusto on saanut viehkon, vaaleanruskean värityksen.


Kuten kaikki uunivuuat, tämäkin on ihan yhtä hyvää - jollei jopa parempaa - vielä seuraavana ja sitä seuraavanakin päivänä. ;)

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Kolmen sipulin piiras


Olen harvaan ruoka-aineeseen yhtä retkussa kuin sipuliin. Sipuli tulee kuitenkin häpeällisen usein unohdettua ruuanlaitossa tavallaan sivurooliin. Vaikka tätä kotikokin itkettäjää piileksii lähes jokaisen pataruuan, piiraan tai keiton uumenissa, kirjataan aniharvoin ohjeen nimeen, kunniapaikalle sana "sipuli". Tavallinen keltasipuli tietysti on maultaan melko mieto, ja valkosipuli höystää nykyään aivan arkisimpiakin ruokiamme, joten nämä pyörylät jäävät varsin luonnollisistakin syistä valokeilan ulottumattomiin. Kuvaavinta mielestäni kuitenkin on, että nimenomaan sipuli loistaa poissaolollaan usein, jos mausta tuntuu puuttuvan jotain olennaista. ;)

Vaan nyt! Tämä resepti on ylistyslaulu sipulille. Olen koonnut siihen kaikki kotikeittiöni suosikkisipulit ja ne todella pääsivät Härkäpapua sarvista-kirjan mainiossa ohjeessa oikeuksiinsa. Piiraan ulkomuotokin on hykerryttävän sipulinen ja maku suorastaan hypnoottisen, sipulisen makea. Ruokavieraanikin olivat ilmeisen tyytyväisiä makuun, sillä piirasta kehotettiin lähettämään jälkijunassa vielä santsipala... Koska pohjaan tulee sekä vehnäjauhoja (itse käytin vielä täysjyväversiota), että ruisjauhoja, on tämä täyttävyydessään ja kuituisuudessaan piirakka paikallaan myös ihan lounaspöytään. Itse katoinkin oheen vihersalaatin rucolatäydennyksellä.

Kolmen sipulin piiras

Pohja:
30 g hiivaa
1 ½ dl vettä
½ tl suolaa
1 dl ruisjauhoja
2 ½ dl (täysjyvä) vehnäjauhoja
2 rkl öljyä

Täyte:
2 isohkoa keltasipulia
2 pienempää punasipulia
3-5 valkosipulin kynttä
3 rkl öljyä
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl kuivattua timjamia
myllystä rouhaisu mustapippuria
½ dl vehnäjauhoja
2 dl ruokakermaa

Täyte kannattaa valmistaa ensin. Kuori ja hienonna sipulit; palat saavat jäädä suhteellisen krouveiksikin. Kuori ja puserra tai hienonna myös valkosipuli. Kuumenna öljy pannussa ja kuullota sipuleita kevyesti yhdessä sokerin, paprikajauheen ja suolan kanssa. Kun sipulit ovat suunnilleen pehmeitä, napsauta tuli pois liedeltä ja jäähdytä. Lisää sitten täytteen loput ainekset.

Liuota pohjaa varten hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää ensin suola, jotta se sekoittuu taikinaan tasaisesti ja kopsuttele sitten kulhoon desi kerrallaan myös jauhot. Kädet kannattaa suosiolla tyrkätä taikinaan viimeistään ennen viimeistä jauhodesillistä. Alusta taikinaa ronskein ottein - mitä enemmän ilmaa, sitä muhkeammin taikina kohoaa. Mittaa joukkoon alustamisen loppuvaiheessa myös öljy.

Voitele piirasvuoka ja kippaa taikina vuokaan. Muotoile jauhotetuin tai kostutetuin käsin taikina vuoan pohjalle ja reunoille tasaiseksi pohjaksi ja anna kohota rauhassa, liinan alla. Pistele kohonnut pohja haarukalla ja kaada täyte tasaisesti päälle. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.