maanantai 2. toukokuuta 2011

Suklainen hedelmäkakku


Mistä tunnistaa leivonta-addiktin? Kakkuihin ja varsinkin niiden leivontaan haksahtanut järjestää tällaisina "mitättöminä" välivuosinakin synttärikestit vähintään muutamalle ihmiselle, jotta saisi käyvän tekosyyn plärätä leivontakirjoja ja noukkia taas jonkin kymmenien tai satojen hurmaavien kakkureseptien joukosta. Minulla oli tänä keväänä mitä viehkoin syntymäpäivä: paitsi, että sain saman piknikviltin kulmiin ihastuttavimmat opiskelukaverini, hehkuvan kevätauringon ja pienen niityllisen sinisiä kevätkukkia, sain viettää koko aamupäivän keskittäen kaikki ajatukseni tähän leivokseen. Kaltaiselleni kokki kolmoselle paras mahdollinen kombinaatio!

Päädyin kyseiseen kakkuun osittain sen tyylikkään ulkomuodon vuoksi, mutta pääasiassa siksi, että se oli varsin helppo toteuttaa täysin laktoosittomana. Ohje on jälleen Ulla Svenskin mahtavan inspiroivasta kakkukirjasta Unelmakakut, jota voin monipuolisuutensa ja seikkaperäisyytensä vuoksi suositella kaikille itsensä vähänkään kakkumaakariksi tunnustaville. Olin erityisen innoissani kakun päälle tulevasta hedelmäkavalkadista: googlettelin kuvia erilaisista hedelmäkakuista ja tykästyin eniten kakkuihin, joissa hedelmäviipaleet oli aseteltu ryhmittäin säännöllisesti. Hain itse kakkuun "kaleidoskooppimaista" ilmettä, mikä osoittautui oletettua hankalammaksi tehtäväksi. Vaikka sain riuhdottua itsestäni jälleen esille natsipedantin perfektionistin, joka tyrkki viipaleita vähän turhankin pitkän tovin peilikuvamaiseen muodostelmaan, tuli kakusta lopulta melko omatekoisen näköinen. Kiilteen jälkeen kakku muistutti jo kovasti lapsuudessani äitini sukulaiskakkukahveille tekemiä hedelmätäytekakkuja (miinus kermapursotukset). Ympyrä sulkeutuu näemmä, jälleen. :)

Suklainen hedelmäkakku

Pohja
3 kananmunaa
1½ dl sokeria
200 g rasvaa sulatettuna
3 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl kylmää, vahvaa kahvia

Kostutukseen mangopurkin sokerilientä

Täyte
2 tlk (385g) säilykemangoa
1 dl sokeria
½ dl vettä
2 keltuaista
8 liivatelehteä
1 dl vettä + 2 rkl sitruunamehua
2 dl kermaa
200 g vanilja-/banaanijogurttia

Koristelu
200 g aprikoosimarmeladia
2 kiiviä
1 tlk aprikooseja viipaleina
1 tlk mangoa
punaisia ja vihreitä viinirypäleitä

Kiille
1 dl vettä
½ dl hyytelösokeria

Reunoille
100 g suklaaraastetta

Aloita pohjasta. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi huolellisesti. Sekoita kuivat aineet erillisessä kulhossa ja lisää taikinaan vuorotellen sulatettu rasva, jäähtynyt kahvi ja jauhoseos. Sekoita todella varoen, jottei taikina lässähdä! Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa n. 50 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä rauhassa.

Soseuta mangot sauvasekoittimella täytettä varten - muista ottaa ainakin suurin osa mehusta talteen kostutusta varten. Valmista keltuaisvaahto kiehauttamalla pienessä kattilassa vesi ja sokeri. Kun sokeri on täysin sulanut veteen, ota kattila sivuun liedeltä ja lisää joukkoon keltuaiset. Vatkaa seosta voimakkaasti vaikka sähkövatkaimella, kunnes se on kuohkeaa ja vaaleaa vaahtoa. Sekoita mangosose keltuaisvaahtoon.
Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja sekoittele joukkoon jogurtti. Nostele varoen tasaiseksi vaahdoksi, jonka yhdistät mango-keltuaisvaahtoon.

Liota liivatelehdet runsaassa kylmässä vedessä vähintään kymmenen minuuttia. Puristele ne huolellisesti nyrkin sisällä kuiviksi ja liuota yksi kerrallaan kiehuvaan veden ja sitruunamehun seokseen. Liivateseoksen jäähdyttyä hiukan kaada se ohuena norona täytteeseen koko ajan sekoittaen.

Leikkaa kakku kolmeen tai kahteen osaan - jos pohja pääsee vähääkään lässähtämään tai käytössäsi on isohko vuoka, kolmesta osasta saattaa tulla liian ohuita, jotka murenevat käsiin. Silloin kannattaa tyytyä kahteen puolikkaaseen. Aseta alimmainen pohja leivinpaperoidun vuuan pohjalle, jonka reunat on tuorekelmutettu. Kostuta pohja sokeriliemellä, kaada puolet tai kokonaan täyte pohjan päälle. Jos pohjasta tuli kolme osaa, laita nyt päälle toinen osa, kostuta se ja kaada päälle loppu täyte. Aseta vielä kakun katoksi viimeinen osa ja kostuta sekin kevyelti. Laita vuuan päälle kelmu ja tyrkkää kakku jääkaappiin hyytymään yön yli - jos sinulla on kiire, hyytyy kakku pakastimessa n. 3 tunnissa (muista sulattaa kakkua jääkaapissa ainakin tunnin verran!).

Levitä hyytyneen kakun päälle ja reunoille tarttumapinnaksi marmeladia. Asettele kakun päälle viipaloidut hedelmät. Valmista sitten kiille: kiehauta sokeri ja hyytelösokeri pienessä kasarissa. Sekoita, kunnes liemi kirkastuu ja anna jäähtyä hetki. Sivele (silikonisella) pullasudilla tai kaatele pienellä lusikalla lientä hedelmien pinnalle - ensin ohut kerros, hetken kuluttua toinen paksumpi. Raasta vielä suklaa karkealla terällä ja painele kämmenellä kakun reunoille.