perjantai 21. tammikuuta 2011

Tyylillä köyhäilevä papusoppa


Helsingin Sanomien ruokasivuilla oli taannoin ihana pieni kainalojuttu, jossa hifistelygastronomiaan ja huippuviineihin parkkiintunut ruokatoimittaja paljasti nerokkaan arkiruokapelastuksensa nimeltä "Tomaatti-papukeitto". Vaikka tutkinkin ruokasivut aina huolella, on minua jo tovin ärsyttänyt niiden paikoittainen etääntyneisyys meistä tavallisista ruuanlaittajista, joille villisikapaisti tai koostumukseltaan täydellinen paté eivät tarjoa kovin suurta inspiraatiota ruuanlaittoon. Tämä keitto oli kuitenkin kuvattu nokkelasti säilykepurkissa ja toimittaja muisti sekä kuvatekstissä että reseptissä mainita, miten mahdottoman huokea, mutta erinomainen soppa tässä onkaan. Tammikuussahan tunnetusti kuuluu kiristellä säkin suuta ja kukkaronnyörejä, joten minäkin päätin virittäytyä jälleen nälkäpäivätunnelmiin ja saksin reseptin lehdestä talteen.

Alkuperäiseen reseptiin lisäsin yhden sipulin, sillä sellainen jääkaapista löytyi ja mieleni teki. Lisäksi lorautin huoletta melkein etikoitunutta laatikkoviinijämääni kattilaan: punkun ja tomaattimurskan yhdistelmä ei koskaan petä ja etikkainen maku häviää haudutettaessa. Koska kikherneet ovat mielestäni parempia kuin valkoiset pavut, vaihdoin toisen purkin niihin, mutta keiton voi tehdä myös kahdesta tomaattikastike-valkopapupurnukasta.

Tästä reseptistä taisi tulla minunkin uusi leijonannälkäisten arki-iltojeni pelastaja: keitto porisee valmiiksi puolessa tunnissa ja mitään varsinaista pilkkomistakaan ei tarvita: riittää, kun viitsii linkuttaa purkkikaupalla tölkkejä auki. ;)

Tomaatti-papusoppa

2 rkl oliiviöljyä
2 tl currya
2 tl paprikajauhetta
2 tl jauhettua inkivääriä
1 tl rakuunaa
ripaus chiliä
1 isohko sipuli
2 tlk tomaattimurskaa
½ dl punaviiniä
1 tlk valkoisia papuja
1 tlk kikherneitä
2 dl ruokakermaa
(suolaa)

Tarjoiluun raejuustoa ja hyvää leipää.

Kuumenna oliiviöljy kattilassa pirskahtelevaksi ja lisää ripeällä tahdilla mausteet. Sekoita huolella ja jatkuvasti, etteivät mausteet pala pohjaan - lämpötilaa kannattaa myös laskea välittömästi öljyn kiehuessa. Lisää hetken kuluttua hienoksi hakkelukseksi pilkottu sipuli ja sekoittele huolella. Lisää sitten tomaattimurska ynnä viini ja kuumenna kiehuvaksi. Kun olet hauduttanut keitosta tarpeeksi, ota kattila liedeltä ja soseuta soppa sauvasekoittimella hienojakoiseksi. Kaada joukkoon lopuksi pavut ja kerma, sekoita ja kiehauta. Mikäli keitto on makuusi suolatonta, varista joukkoon vielä hitunen suolaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti