lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vappumunkit ja -donitsit


Maailmassa on tuskin mitään niin lystikästä, kuin ruuanlaitto yksissä tuumin. Vielä hauskempaa puuhasta tulee, jos siihen ryhtyy talkoomeiningillä, tarkoituksena väkertää taikinasta iso pino leivonnaisia. Mahdottoman höveliksi homma repeää, jos unohtaa kaikki muodollisuudet ja kokkihatun kiristävät nyörit esimerkiksi näin vuoden virallisen "perseilyfestin", vapun kunniaksi.

Minulla oli tänään hulvatonta keittiössä alusta loppuun talkoillessani munkkeja ja näemmä myös donitseja ystävättäreni kanssa. Mittasuhteet osuivat suunnilleen oikein, sokeria ja nonparelleja oli pöydillä ynnä lattioilla ja kesken kaiken jouduttiin hakemaan lisää öljyä kattilanpohjan hädin tuskin peittyessä ensimmäisestä putelillisesta, mutta lopputuloksena oli silti hämmentävän meheviä ja rapeita munkkeja. Taivastelimme molemmat yleistä epäluuloa uppopaistamista kohtaan: vaikka äiti onkin heristänyt sormea ja osoittanut vierelle varattavaa kattilankantta, ei se öljy pelkästä pyhästä hengestä roihahda liekkeihin. Ohje on napattu yksinkertaisesti Yhteishyvän reseptipankista. Tätä ohjetta voinkin vilpittömästi suositella: taikina saattaa vaikuttaa löysähköltä, mutta munkeista tulee kuohkeita ja ilmavia.

Teimme sekä perinteisiä rinkulamunkkeja, että pieniä pallomunkkeja. Hoksattuani pääsiäisestä jääneet suklaamunat ja kaapin perukoilla lojuneen mansikkatomusokerin jämät päätimme kuorruttaa osan munkeista donitseiksi. Rohkenisinpa jopa härskisti virkkoa, ettemme mielestäni jääneet kovin kauas autenttisesta Arnold's-vaikutelmasta! ;)

Kohonneet mollukat ennen kattilaan päätymistä.
Munkit (20 kappaletta)

Taikina
2 ½ dl maitoa
25 g hiivaa
1 kananmuna
½ tl suolaa
3/4 dl sokeria
2 tl kardemummaa
6 - 7 dl vehnäjauhoja
50 g margariinia
 
Kuorrutukseen
n. 1 dl sokeria 
JA/TAI
50 g suklaata sulatettuna
1 dl tomusokeria + tippa vettä
nonparelleja/koristerakeita

Nosta etukäteen ainekset huoneenlämpöön, jotta hiiva toimii mahdollisimman hyvin.
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murustele kulhoon hiiva ja sekoita puuhaarukalla, kunnes hiiva on liuennut. Lisää joukkoon vatkaten muna, sokeri, suola ja kardemumma sekä n. 5 dl jauhoja. Kun taikina alkaa käymään haarukalle raskaaksi vatkata, survaise käsi taikinaan ja lisää desi kerrallaan loput jauhot alustaen rivakasti. Kun taikina irtoaa kulhon reunoista, siirrä kippo esim. tiskialtaaseen vesihauteeseen kohoamaan.
Taikinan turvottua puolisen tuntia palluttele taikinasta pyöreitä pullia, jotka kohotat vielä kertaalleen liinan alla.
Kuumenna isohkossa kattilassa öljy - meillä kului rapsiöljyä pari litraa, mutta ihan niin paljoa sitä ei tarvita. Öljy on passelin lämpöistä, kun se alkaa kevyesti poreilemaan ja kattilaan tipauttamasi pieni taikinapala alkaa ruskistumaan vilkkaasti. Halutessasi rinkilän muotoisia munkkeja, muotoile niihin sormin reikä ja asettele munkit varoen öljyn pinnalle. Tässä kelpo apuväline on reikäkauha tai paremman puutteessa esim. reiällinen pastakauha, jota itse käytin. ;) Kypsennä munkit molemmin puolin kullanruskeiksi ja nosta talouspaperin päälle kuivumaan. Anna jäähtyä vain ihan hetkinen ja kierittele sen jälkeen sokerissa.
Jos teet donitseja, anna munkkien jäähtyä kunnolla ennen dippaamista suklaaseen tai tomusokerikuorrutukseen.


3 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä. Alkoi tehdä mieli munkkeja :)

    VastaaPoista
  2. Ihania munkkeja! Me syötiin ihan kaupan munkkirinkilät kaupan simalla ja kyllä nekin asiansa ajoivat.

    VastaaPoista
  3. Varsinkin "kattilatuoreina" nämä olivat ihan ylivetoja. Tänäisellä piknikillä ystäväni valitteli omiensa jo hiukan kuivahtaneen - minun satsistani pitivät opiskelukaverini jo eilen huolen, sillä kippo tyhjentyi viimeiseen sokerimuruun saakka alta aikayksikön. ;)

    VastaaPoista