maanantai 1. marraskuuta 2010

Omena-kauratorttu

Ainejärjestöllämme oli syksyn ensimmäiset myyjäiset, ja minulla oli näin ollen mitä mainioin ja yleishyödyllisin tekosyy kokeilla jotain vänskää reseptiä. Olen puolihuomaamattani ottanut syksyn ruokamissioksi kaikkien Härkäpapua sarvista-kirjan reseptien testaamisen joko sinällään tai hieman sovellettuna. Tämä resepti on melko lailla täysin kyseisen kirjan kirjoittajien käsialaa.

Etikan lisääminen pohjataikinaan saattaa kuulostaa epäilyttävältä, mutta vaikken kummoinen kemisti olekaan, olettaisin sillä olevan jotain tekemistä kohotusaineena käytetyn soodan kanssa. Valmiin leivonnaisen maku oli jälleen kerran kuitenkin mitä mahtavin - varsinkin vaniljakastikkeella valeltuna!





Pohja:
3 dl speltti-/grahamjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
½ dl sokeria
½ dl rypsiöljyä
½ dl siirappia
1 dl (kaura)maitoa
0,75 dl vettä + 1 tl etikkaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy, siirappi, maito ja veteen mitattu ja sekoitettu etikka. Pyöräytä ripeästi suunnilleen tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun piirasvuokaan.

Täyte:
kolme keskikokoista kotimaista omenaa
muutama teelusikallinen jauhettua kanelia

Kuori ja viipaloi omput ohuvalti. Asettele viipaleet pohjataikinan päälle esim. säteen muotoon ja ripsottele päälle kanelia. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa viitisentoista minuuttia.

Kuorrutus:
½ dl (kaura)maitoa
1 dl kaurahiutaleita
½ dl sokeria
½ dl öljyä

Mittaa kuorrutuksen ainekset kattilaan ja kiehauta nopeasti. Älä hauduttele seosta kovin pitkään, etteivät kaurahiutaleet lähde puuroutumaan. Omani meni hiukan jo liisterimäiseksi ja levittäminen oli hitusen kinkkisempää. ;) Sudittuasi kuorrutuksen tortun päälle paista kaakkua vielä parikymmentä minuuttia tai kunnes pinta on hyvin ruskettunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti