Lähiruokaa ja varsinkin omasta nurmikonlaidasta pataan kiskaistavia luonnoneineksiä syvästi sympatiseeraavana heitti mieleni innosta kuperkeikkaa, kun havaitsin lapsuudenkotini vattupuskien varjossa kasvavan sankan nokkosmetsikön. Kourat verhoutuivat hanskoihin ja ämpärit täyttyivät äidin suopealla avustuksella jo kypsään ikään päässeillä, muhkean kokoisilla lehdillä. Nokkosethan kannattaa kerätä mahdollisimman varhain, jo touko-kesäkuussa. Itse havahduin tämän vuotiseen elonkorjuuseen vasta sydänkesällä, joten nypin rangoista suosiolla pelkästään tuoreimmat ja ehjimmät lehdet.
Lehdykköjen huimaava matka tuulessa heijaavista rikkaruohoista lettujeni vihertäjiksi jatkui ryöppäämisellä. Kumosin ämpärit 10 litraiseen kattilaan ja keittelin lehtiä kymmenisen minuuttia reippaassa porinassa. Kun keitinvesi oli muuttunut myrkyllisen vihreäksi ja tuoksu paljasti mössön todella olevan peräisin pellon laidalta, ongin lehdet kulhoon ja soseutin ne sauvasekoittimella tasaiseksi, tiukaksi tahnaksi. Yhden osan (~3 dl) otin sivuun lettuja varten: loput pakastin toivoen niiden päätyvän keittoon, muhennokseen ja muihin talvella syntyviin luoviin kokeiluihin.
Reseptistä on kiittäminen (minunkin!) vegeraamattuani, Härkäpapua sarvista-keittokirjaa.
3 dl ryöpättyä, soseutettua nokkosta
3 dl grahamjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl sokeria
1 tl suolaa
2 tl basilikaa/tuoretta n. ½ dl silputtuna
1 l kauramaitoa
ripaus muskottipähkinää
pari pyöräytystä mustapippuria myllystä
paistamiseen öljyä
Taikinan huseeraaminen on yksinkertaisuudessaan parasta A-luokkaa: kaikki ainekset mitataan samaan kulhoon ja sekoitetaan tasaiseksi möhnäksi. Tämän jälkeen vihreä viekoitus saa turvota jääkaapissa puolisen tuntia ennen päätymistään pannulle. Räiskäleenpaistajien ammattisalaisuuksiin kuuluu tietysti, että pannun (mieluiten valurautaa) on taikinaa kohdatessaan oltava mahdollisimman kuuma ja rasvan hieman päivettynyttä. Lämpötilaa saa kuitenkin välittömästi laskea, ettei lettu pala toispuoleisesti. Tämä taikina on kuitenkin mielestäni rakenteeltaan ilahduttavan tömäkkää, joten jo toinen paistamani lettu oli imartelevan soma ja soikea!
Itse en ainakaan osaa vastustaa jo peruskoulujen laitoskeittiöissä solmittua pyhää liittoa: plätyt kuuluu nauttia kyljessään puolukkasurvosta. Parasta on tietenkin täysin omatekoinen, mutta mummon marjavarojen ehdyttyä teen itse usein sekoituksen kaupan hillosta ja pussista tai kahdesta pakastepuolukoita.
Ylevät periaatteet ja terveyspropaganda ovat toki pehmittäneet pääni, mutta näitä mutustellessani saatoin kyllä tuntea raudan, vitamiinien ja hivenaineiden äkkiä jolkottavan suonissani... ;)
Oi hitsi alko tekeen mieli nokkoslättyjä :o Itsekin havahduin viime kesänä vasta heinäkuun paremmalla puolen keräilemään noita pihan nurkilta, mutta tänä vuonna kerkiäis vielä poimimaan nuorempia versoja. Vois pistää viikonlopun ruokalistalle :)
VastaaPoista